Hyppää sisältöön

Jätteiden lajittelu

Jätteiden lajittelu on tärkeä osa ympäristönsuojelua ja kestävää kehitystä. Kun lajittelemme jätteet oikein, voimme vähentää ympäristön kuormitusta ja samalla hyödyntää materiaaleja uudelleen.

Biojäte

Biojäte on eloperäistä jätettä, joka syntyy esimerkiksi ruoanlaiton ja puutarhanhoidon yhteydessä. Biojäte tulee lajitella erikseen ja viedä biojäteastiaan biohajoavassa pussissa.

Muovipakkaukset

Muovipakkauskeräykseen kuuluvat puhtaat kotitalouden muoviroskat, kuten ruokapakkaukset, pesuainepakkaukset, muovipussit ja -kassit, tuubit ja putkilot, PVC-pakkaukset ja styrox-pakkaukset (ei rakentamisen).

Metalli

Metallikeräykseen kuuluvat esimerkiksi säilyketölkit, metallikannet, pantittomat juomatölkit, alumiinifoliot, tuikkukynttilöiden kuoret, aterimet ja kattilat sekä tyhjät aerosolipullot.

Lasipakkaukset

Lasia voi olla esimerkiksi juoma- ja säilykepurkeissa. Lasi voidaan kierrättää uusiksi tuotteiksi.

Paperi ja pahvi

Puhtaat paperi- ja pahviroskat tulee lajitella erikseen. Paperijätteitä voi olla esimerkiksi sanomalehdissä ja pizzalaatikot puolestaan kuuluvat kartonkikeräykseen.

Sekajäte

Sekajäte on kaikkea muuta jätettä, joka ei kuulu muihin edellä mainittuihin kategorioihin.

Katso lisää lajitteluohjeita Mustankorkean sivuilta:
https://www.mustankorkea.fi/jateneuvonta/lajitteluohjeet-ja-jatteiden-kasittely/